Biodelly

biodelly-ryhmakuva-2Ensimmäinen SBM Kipinä -hanke käynnistyy

Somevaikuttajasta sijoittajaksi: suositut perhebloggaajat osakkaiksi Biodellyyn

Keväällä julkistettu SBM Kipinä -hanke on valinnut ensimmäisen sijoituskohteensa. Luonnonkosmetiikan verkkokaupan Biodellyn omistajiin ja taustavoimiin kuuluvat nyt Ida Fram Groupin lisäksi neljä Suomen Blogimedian bloggaajaa, joiden osaamista ja vaikutusvaltaa hyödynnetään monipuolisesti yrityksen markkinoinnissa ja kehityshankkeissa.

SBM Kipinä on markkinointiviestinnän suunnittelu- ja konsulttiyhtiö Ida Fram Groupin käynnistämä hanke, joka on erikoistunut alkuvaiheen yritysten rahoittamiseen ja tukemiseen. Luonnonkosmetiikan verkkokauppa Biodelly valikoitui sijoituskohteeksi, koska sen hyväksi todettu liikeidea perustuu vahvasti Kipinä-hankkeen kirjattuihin arvoihin: kotimaisuus, kestävä kehitys, vastuullinen yrityskansalaisuus, asiantuntijuus ja henkilöstökeskeisyys.

”Biodelly on erinomainen startti Kipinälle: se on kotimainen, kasvualalla, edustaa kestävää kehitystä, ja mikä tärkeintä, toimii aktiivisesti verkossa. Biodellyn kilpailutilanteen kannalta kriittiset tekijät ovat juuri niitä, joita uskon meidän pystyvän heille tarjoamaan”, kertoo Ida Fram Groupin toimitusjohtaja ja Kipinän isä Teemu Jokinen.

Bloggaajat mahdollistavat kasvun

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Biodellyn asemaa markkinassa tekemällä seuraava kasvuloikka tiiviissä yhteistyössä sosiaalisen median mielipidevaikuttajien kanssa. Sijoitusmalliltaan ainutlaatuiseen yhteistyöhön lähteneet pitkän linjan ja laajan lukijakunnan saavuttaneet perhebloggaajat ovat Kipinä-hanketta vetävä Satu Rämö Salamatkustaja-blogista, Maiju Asikainen Asikaine-blogin takaa, Mamma rimpuilee -blogia kirjoittava Laura Satamo ja Hanne Kettunen, joka kirjoittaa Valeäiti-blogia.

Biodellyn toimitusjohtaja Tanja Kipinoinen on syystäkin tyytyväinen: ”Yli puolet asiakkaistamme löytää meidät blogien kautta. Kipinä-hankkeen myötä saamme neljä bloggaajaa mukaan liiketoiminnan kehittämiseen aivan uudella ja Suomessa uniikilla tavalla. Yksittäisen yhteistyöprojektin sijaan aloitamme pitkäjänteisen kumppanuuden, joka tulee sekä auttamaan Biodellyä kasvamaan ja kehittymään yrityksenä, että tuomaan lisää uusia ihmisiä luonnonkosmetiikan pariin. Olen henkilökohtaisesti myös iloinen ja otettu siitä, että mukaan tulevat bloggaajat halusivat tulla osaksi Biodellyä. Tästä tulee hyvä matka.”

Bloggaajien innostuksella toimialaa ja yritystä kohtaan on ollut merkittävä rooli hankkeen käynnistymisessä. Itsekin yrittäjänä ja Kipinän vetovastuussa työskentelevä bloggaaja Satu Rämö kertoo: ”Kosmetiikka on blogimaailman runsaudensarvi. Se on läsnä kaikkien arjessa. Vastuullinen kuluttaminen ja tuoteturvallisuuteen liittyvät aiheet kiinnostavat meitä bloggaajia ja blogiemme lukijoita. Biodellyssä yhdistyy tämä kaikki. ”

Hanke käynnistetään syyskuun aikana ja ensimmäisiä konkreettisia yhteistyön tuloksia nähdään jo lokakuussa.

Lisätietoja

Ida Fram Group Oy
Teemu Jokinen, toimitusjohtaja
p. 050 307 3996
teemu.jokinen@idaframgroup.fi

Biodelly Oy
Tanja Kipinoinen, toimitusjohtaja
p. 044 294 2525
tanja.kipinoinen@biodelly.fi
www.biodelly.fi

SBM Kipinä
Satu Rämö
p. +354 857 2425
satu@retro.is
www.sbmkipina.fi

Tutustu yhteistyöblogeihin

Maiju Asikainen / Asikaine: www.asikaine.fi
Hanne Kettunen / Valeäiti: valeaiti.fi
Satu Rämö / Salamatkustaja: www.salamatkustaja.com
Laura Satamo / Mamma rimpuilee: mammasti.blogspot.fi

Ida Fram Group lyhyesti

Ida Fram Group on vuonna 2002 perustettu markkinointiviestinnän suunnittelu- ja konsulttiyhtiö. Yhtiö on perustettu vuonna 2002. Konserniin kuuluu emoyhtiön lisäksi neljä tytäryhtiötä: mainostoimisto Ida Fram, sosiaalisen median viestintätoimisto Babler, digitaalisen median toimisto Into-Digital ja blogiyhteisö Suomen Blogimedia. Uusin palvelu on SBM Kipinä, joka erikoistuu alkuvaiheen yrittäjien rahoittamiseen ja tukemiseen.

Biodelly Oy lyhyesti

Biodelly on vuonna 2009 perustettu luonnonkosmetiikan myyntiin erikoistunut verkkokauppa, joka on tänä päivänä oman alansa tunnetuimpia tekijöitä. Yritys perustettiin aikoinaan rakkaudesta luonnonkosmetiikkaan, ja sama ajatus ohjaa toimintaa tänäkin päivänä. Biodellyn liiketoiminnan tärkein osa-alue on verkkokauppa, jonka lisäksi Biodellyllä on oma liike Turussa. Vuonna 2016 Biodellyn liikevaihto oli 422 000 euroa. Yritys työllistää tällä hetkellä kolme henkilöä.

SBM Kipinä lyhyesti

Markkinointiviestinnän suunnittelu- ja konsulttiyhtiö Ida Fram Groupin ja Suomen Blogimedia Oy:n yhteistyössä perustama sijoitusyhtiö SBM Kipinä yhdistää taipaleensa alkuvaiheessa olevat kiinnostavat yritykset ja Suomen eturivin bloggaajien somemarkkinoinnin asiantuntemuksen ja roolin mielipidevaikuttajina. Malli on Suomessa ainutlaatuinen. SBM Kipinää vetää yksi Suomen Blogimedian johtavista bloggaajista, Satu Rämö.